Jälkiteolliset kaupungit, yhteiskunnallinen muutos sekä monialainen tutkimus ja opetus

Jälkiteolliset kaupungit ovat kaupunkeja, joissa tuotanto, työ, sosiaaliset rakenteet, kulttuuri, kaupunkirakenne, kaupungin hallinto ja koulutustarpeet ovat aikaisemmin pohjautuneet teollisuuteen, mutta joissa nyt ollaan murrosvaiheessa. Kaikki edellä mainitut osa-alueet ovat muuttumassa, ja samaan aikaan yhteiskunnassa on käynnissä laajempi, jo useita vuosikymmeniä kestänyt muutosprosessi. ”Jälkiteollinen”-termin teki tunnetuksi amerikkalainen yhteiskuntatieteilijä Daniel Bell vuonna 1973 julkaistussa kirjassaan The Coming of Post-Industrial Society.  

Jälkiteollistuminen tarkoittaa siirtymistä tuotteiden valmistamisesta palvelujen tuottamiseen. Teollisuustyöntekijöiden osuus kaikista työntekijöistä vähenee jatkuvasti, eettisiin käsityksiin pohjautuva huoli ympäristön tilasta kasvaa ja siirrytään moderneista arvoista postmoderneihin (postmaterialismi, monimuotoisuus, osallisuus, sukupuolikysymykset jne.). Yliopistoissa kiinnostutaan uusista tutkimuskohteista ja tieteenaloista, kuten tekoälystä, kestävistä ja vihreistä älykaupungeista, postmodernista kulttuurista ja taiteesta, osallistavasta kaupunkihallinnosta, monimuotoisuudesta ja sukupuolentutkimuksesta, tietotekniikasta ja nykyaikaisista julkishallinnon instituutioista. Jälkiteolliseen yhteiskuntaan siirtyminen on mahdollistanut monta tieteellistä vallankumousta ja teknistä innovaatiota luonnontieteiden, teknisten tieteiden, lääketieteen, oikeustieteen ja yhteiskuntatieteen aloilla. Se on myös edistänyt sovelletun tieteen moninaisuutta.  

Heti jälkiteollistumisen alussa jälkiteollisten kaupunkien muutoksen kokonaisvaltaisuus joudutti yliopistojen tieteellisen tutkimuksen ja opetustoiminnan sopeutumista jälkiteolliseen kontekstiin. Lisäksi jälkiteollistuminen on edellyttänyt opinto-ohjelmien ja tutkimusstrategioiden nopeaa ja jatkuvaa kehittämistä sekä niiden sopeuttamista yhä tarkemmin määriteltyihin urbaaneihin ja yhteiskunnallisiin vaatimuksiin.  

Jälkiteollinen ympäristö on vaikuttanut opinto-ohjelmien ja tutkimussuunnitelmien suuntaviivoihin ja sisältöön. Niiltä edellytetään sekä poikkitieteellisyyttä että monialaisuutta. Tämä tarkoittaa, että on kyettävä yhdistämään lähestymistapoja ja myötävaikutuksia, jotta voidaan reagoida erilaisiin monitahoisiin näkemyksiin ja kysymyksiin. Näitä ovat esimerkiksi vihreä älykäs kaupunki, kestävä, yhtenäinen ja tietoperustainen kaupunki, kaupunkielämän laatu, paikallisen taiteen ja kulttuurin kehitys, vallanjako ja osallistava hallinto, hyvä kaupunkisuunnittelu sekä monimuotoisuuden hallinta.  

Kaupunkielämän uudistaminen, kaupunkiviljely, vertikaaliset puutarhat, puistot ja viheralueet, liikunta ja virkistys, lemmikkieläimet, toimiva joukkoliikenne, ympäristöystävällinen rakentaminen, ilmansaasteiden ja melun vähentäminen, luonnonsuojelu, terveellinen ruoantuotanto, visuaalisen ja rakennetun ympäristön hallinta, yhteistoiminnallinen kulttuuri, paikallinen taide, kaupunkiympäristön turvallisuus, kaupunkitiedon hallinta, virtuaalinen ja lisätty todellisuus – siinä vain muutamia ajankohtaisia teemoja, jotka on otettava huomioon, kun mutkikkaita jälkiteollisia käsitteitä ja periaatteita viedään konkreettisesti yliopistojen tutkimus-, tiedonsiirto- ja opetustoimintaan.  

Opetus- ja oppimismenetelmiin vaikuttavat myös monet uudet näkökulmat, kuten tekemällä oppiminen, tosielämän ongelmanratkaisu, kliiniset menetelmät sekä yhteistyö yliopiston ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa.  

Euroopan neuvoston paikallis- ja aluehallintoasiain kongressin vuonna 2008 hyväksytyssä peruskirjassa European Urban Charter II: Manifesto for a new urbanity esitetään nykyaikaisista eurooppalaisista kaupungeista uudistettu näkemys, jossa otetaan huomioon vuonna 1992 julkaistun ensimmäisen European Urban Charter -peruskirjan hyväksymisen jälkeen tapahtunut kehitys. Vuoden 2008 peruskirjassa kongressi mainitsee teollisuustoiminnan vähenemisen yhtenä merkittävimpänä yhteiskunnallisten, taloudellisten ja kaupunkielämään liittyvien muutosten aiheuttajana, joka on otettava huomioon uudessa eurooppalaisessa kaupunkipolitiikassa. Kongressin näkemyksen mukaan kaupungit ovat ”ihanteellinen ympäristö tietoperustaiselle taloudelle, johon Euroopan tuleva talouskasvu perustuu”. Ei ole tarpeen erikseen perustella yliopistojen tärkeyttä toimijoina tällaisessa talousjärjestelmässä.  

Euroopan unionilla on aktiivinen rooli kaupunkien jälkiteollistumisessa ja uudistumisessa hankkeiden käynnistäjänä sekä eurooppalaisten kaupunkien tärkeimpien teemojen esiin nostajana ja rahoittajana. Näitä teemoja ovat esimerkiksi digitaalisuuteen ja uusiin energiamuotoihin siirtyminen, kiertotalous, ilman laatu ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen, kaupunkiliikkuminen ja esteettömyys, kestävä maan ja luonnonvarojen käyttö, köyhyys kaupungeissa, asuminen sekä maahanmuuttajien ja pakolaisten kotoutuminen. Näiden teemojen käsittelyssä kaikenlainen yliopistojen tuottama tieto on paitsi tervetullutta myös välttämätöntä. 

Euroopan jälkiteollisten kaupunkien ja yleensä jälkiteollisen ympäristön renessanssi on jo ainakin jossain määrin otettu huomioon monien eurooppalaisten yliopistojen ajankohtaisessa tutkimuksessa ja opetuksessa. Jälkiteollisten kaupunkien Eurooppa-yliopisto UNIC muodostuu kahdeksasta yliopistosta. Näille yliopistoille tietoperustaisen talouden suunnittelu, innovatiivisten ratkaisujen etsiminen eurooppalaisen kaupunkielämän ongelmiin sekä kaupunkien kestävän digitaalisen ja vihreän kehityksen edistäminen ei ole vain tavanomaista leipätyötä.  

Kyseessä on ainutlaatuinen historiallinen tilaisuus luoda opetukseen, tutkimukseen ja opinto-ohjelmien suunnitteluun yhteistyömalli, joka kattaa kaikki tieteenalat – luonnontieteet, tekniikan, yhteiskuntatieteet, soveltavat tieteet, taiteen ja kulttuurin. Kahdeksan yliopiston akateeminen yhteistyö kulkee käsi kädessä kaupunkielämän ongelmien ratkaisemisen kanssa ja tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja kaupunkien kehitystarpeisiin. Tällainen yliopistojen keskinäinen sekä yliopistojen ja kaupunkien välinen monimuotoinen yhteistyö luo synergiaa, joka on välttämätöntä yksittäisten kaupunki- ja maarajojen ylittämiseksi ja aidosti eurooppalaisen tietojenvaihdon mahdollistamiseksi.  

Lopputuloksena on uusi malli, joka perustuu yliopistojen kokonaisvaltaiseen toimintaan eurooppalaisten jälkiteollisten kaupunkien ongelmien ratkaisemiseksi kaupunkien nykyisten asukkaiden odotusten mukaisesti. Uuden mallin luomiseen osallistumalla kaikki yliopiston laitokset, tiedekunnat ja yksiköt sähkö- ja rakennustekniikasta, arkkitehtuurista ja maataloudesta lääketieteeseen ja humanistisiin tieteisiin voivat ottaa merkittäviä edistysaskeleita matkalla kohti parempaa tulevaisuutta.